Yritys

Ahlqvist Services on vuonna 1994 perustettu yhtiö ja yrittäjä itse on edelleen aktiivisena toiminnassa mukana.

Ruskolla sijaitsevassa palvelukeskuksessa yritys huoltaa ja korjaa raskasta kuljetuskalustoa, valmistaa suojapeitteitä sekä suunnittelee ja toteuttaa ajoneuvoteippauksia. Laitilan huoltokorjaamo huolehtii ajoneuvokaluston kunnossapidosta. Toimitilat ovat kuitenkin vain pieni osa yritystä ja huomattavasti merkittävämmän kokonaisuuden muodostavat yrityksen tavoitteista tinkimätön henkilöstö, asiantuntevat yhteistyökumppanit ja parhaat asiakkaat.

Asennustyö M. Ahlqvist Oy 1994

Yrittäjä Mika Ahlqvist aloitti raskaan kaluston korjaustoiminnan tienvarsikorjauksilla vuonna 1993. Vuonna 1994 yritys vuokrasi ensimmäisen korjaamohallinsa Ruskolta. Toimitilat olivat pienet ja korjauksia tehtiin suurelta osin pihalla. Aloittava yritys toimi nimellä MA-Asennus, mutta nimeä ei hyväksytty kaupparekisteriin. Vuonna 1994 yritys sai viralliseksi nimekseen Asennustyö M.Ahlqvist Oy. Nykyisin toimimme nimellä Ahlqvist Services.

 Arvot

Tahto olla avuksi

Yrityksen tärkein arvo, jolla varmistetaan korkealuokkainen asiakaspalvelu. Ensisijaisesti yrityksessä pyritään siihen, että asiakas saa yhteydenoton seurauksena apua. Ensiluokkainen asiakaspalvelu edellyttää erinomaista sisäistä asiakaspalvelua. Tuemme toisiamme, jotta voimme auttaa muita

Tehokkuus

Yrityksessä työskennellään tehokkaasti ja tavoitteet huomioiden. Asiakkaan etu on, että korjattavalle kalustolle ei tule turhia seisontapäiviä ja toimeksiannot toteutetaan asiakkaan etu huomioiden.

Osaaminen

Yrityksessä panostetaan laaja-alaiseen osaamiseen. Työn kierrolla ja työtehtäviä vaihtelemalla pyritään siihen, että asentajat hallitsevat hyvin mahdollisimman monta työn osa-aluetta.

Yhdessä tekeminen

”Yhdessä tekeminen” on arvo, jolla viitataan erinomaiseen ja tiiviiseen työyhteisöön. Työkaveria ja hänen osaamistaan arvostetaan. Vaikka työ olisi ajoittain fyysisesti raskasta sen ei tarvitse olla sitä henkisesti.

 Missio

Huolto-, korjaus- ja varustelutoiminnalla haluamme edistää asiakkaidemme kuljetuskaluston toimintavarmuutta ja varmistaa, että kalusto soveltuu parhaalla mahdollisella tavalla heidän kuljetustoimeksiantoihinsa. Tavoitteenamme on, että asiakkaidemme liiketoimintaedellytykset paranevat yhteistyön seurauksena.

  Visio

Haluamme luoda palvelukonseptin, joka huolettomuudellaan vähentää Suomessa operoivien logistiikka- ja kuljetusalan yritysten kaluston ylläpidosta johtuvia seisontapäiviä ja kaluston ylläpitoon käyttämää työmäärää.